UNELMA, JOSTA SYNTYI HEI HELSINKI RY!

Roskalavapaviljonki 2014 oli suuritöinen hanke, jonka onnistuminen yllätti tekijänsäkin. Sen seurauksena samana kesänä perustettiin Hei Helsinki ry tuottamaan kaupunkilaisille lisää tapahtumia ja kohtaamisia, joissa unelmat heräävät eloon. Roskalavapaviljonki on tarina siitä, kuinka parhaat kaupungit rakentuvat kaupunkilaisilta lähtöisin olevista ideoista ja aloitteista. 

Keväällä 2013 ryhmä toisilleen ennestään tuntemattomia ihmisiä päätti yhdessä ryhtyä toteuttamaan unelmaansa: urbaania kyläkulttuuria ja kaikille yhteisen tilan rakentamista Helsingin paraatipaikalle.

Syntyi Roskalavapaviljonki ja yli kaksiviikkoinen kaupunkifestivaali, joka oli elokuussa 2014 osana Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmaa. Se toteutettiin vapaaehtoisvoimin KoeHelsinki-alueelle. Festivaalin tapahtumat olivat ilmaisia, ikärajattomia ja kaikille avoimia.

Ohjelma Roskalavapaviljongilla  17 päivän aikana muodostui erilaisten teemapäivien ympärille. Paviljongilla järjestettiin uusiokäyttöön ja ympäristönsuojeluun kytkeytyviä tapahtumia, puheenvuoroja, työpajoja ja taidetekoja. Ohjelmassa oli rakentamista, vaatetusta ja ekomuotia, ruokaa ja kaupunkiviljelyä, korjausta, taidetta, vastuullista kuluttamista, kirjoja ja kirjallisuutta, ekologista asumista ja hauskaa ohjelmaa lapsiperheille.

Roskalavapaviljonkirakennus toteutettiin yhteisvoimin purettujen kohteiden materiaaleista ja kierrätetyistä aineksista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisätietoja Roskalavapaviljonki-hankkeesta:

BlogiNettisivut / Facebook / Pinterest

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: